sunnuntai 6. elokuuta 2017














Tämän luin viikonloppuna. Hurjan mielenkiintoinen kirja. Joitain murinan aiheita kuitenkin: kirja on ehkä vähän turhankin kansantajuistettu/yksinkertaistettu. Monet tärkeät asiat kuitataan parilla sivulla tai pahimmillaan muutamalla sanalla, kun ainakin mä olisin halunnut lukea niistä paljon enemmän ja tutustua aiheeseen syvemmin.
Kirjan kieli oli vähän ärsyttävää ajoittain (saattaa johtua kääntäjästä). Miksi pitää esimerkiksi lihansyöjäkasveista puhuttaessa käyttää sanaa "julma"?
Harmitti myös miten kirjan alussa kritisoidaan ihmisen paikkaa luomakunnan kruununa ja sitä miten kaiken kuvitellaan pyörivän ihmisen ympärillä kuten aikoinaan auringon kuviteltiin pyörivän maan ympärillä. Ja silti kuinkas ollakkaan, kaikkia kasvien ihmeellisiä ominaisuuksia esiteltäessä aina muistetaan pohtia sitä miten monella tapaa ihminen voisikaan näitä ominaisuuksia käyttää hyödykseen. Ja taas pyörii kaikki ihmisen ympärillä...


Jäljet-elokuvan katsoin jo monta päivää sitten ja en saa sitä pois mielestäni. Päähenkilö Duszejko on mun sankari! Eksentrinen, vapaamielinen oman tiensä kulkija, joka lannistumatta tappelee patriarkaattia vastaan ja yrittää parhaansa mukaan suojella luontoa ja eläimiä ympärillään.
Elokuva herätti niin paljon ajatuksia! Esimerkiksi erilaisista vaientamisen keinoista. Miten poliisit pyörittelevät silmiään kun "hullu nainen" yrittää tehdä rikosilmoitusta salametsästyksestä. Miten Duszejko on helppo vaan ohittaa, koska tämä on vähän erikoinen, huutaa ja räyhää ja "se nyt vaan on sellanen". Millainen pitäisi olla että otetaan vakavasti. Miksi asiaansa intohimoisesti suhtautuminen on huono asia, miksi pitää olla "asiallinen". Hysteeriseksi leimaaminen. Vähättely. Miten "tunteellisuutta" pidetään huonona asiana. Miten sitä, että pitää eläimen (saatikka puun tai muun kasvin) elämää arvokkaana pidetään jotenkin hupsuna, naurettavana, elämästä vieraantuneena. Miten monta kertaa, kun oon yrittänyt puhua suomalaisen eläinteollisuuden (tai metsän"hoidon") järkyttävyydestä, oon saanut osakseni just sitä silmienpyöritystä ja (kettu)tytöttelyä.


lauantai 29. heinäkuuta 2017





Dramaattiset kukat.








On niin kuivaa. En halua mennä metsään. Ahdistaa kun jäkälät ja sammalet hajoavat kappaleiksi jalan alla. Mustikat kuivuu varpuihinsa. Sienistä ei ole tietoakaan.

Töihinpaluu(kin) ahdistaa ja väsyttää.

Katsoin Wandering Sonin ja joka ikinen jakso sai mut itkemään. Niin kaunis ja ihana.



lauantai 15. heinäkuuta 2017



Kesäpäiviä puutarhassa.


Aronian alla piilossa on mun taimitarhani. Sieltä löytyy mm. sorvarinpensaan siementaimia, oksapistokkaasta kasvatettuja pajun, orapihlajan ja palsamipoppelin taimia sekä siemenestä kasvatettuja hevoskastanjan taimia.


Ja iso kasa karstaohdakkeen alkuja. Me ollaan äidin kanssa ohdakkeiden ja takiaisten ystäviä (ne on upean näköisiä ja niistä riittää ruokaa niin pörriäisille kuin linnuillekkin. Toki niistä on ruuaksi ja rohdoksi myös ihmisille) ja tarkoitus olisi saada niitä reilusti lisää kasvamaan ympäriinsä. Tällä hetkellä puutarhassa kasvaa karsta- ja maarianohdakkeita. Ojanreunaan on levinnyt (ehkä naapurin traktorin välityksellä) isotakiainen.


Yksi mun haaveistani on nyt täyttynyt: humalasalko!


Virmajuurta olen istutellut vuosien mittaan sinne tänne ja nyt se on jo levinnyt aika hyvin. Virmajuuri on yksi mun suosikeista, sen kukka on kaunis ja tuoksuu ihanalle (tämä jakaa mielipiteitä, jonkun mielestä se löyhkää kamalalle...) Varjossa kasvavan virmajuuren kukka on ihan valkoinen, kuvan kukka kasvaa valoisassa ja on ihana hento vaaleanpunainen.


Nurmikot on meiltä vihdoinkin melkein kokonaan kadonneet. Inhoan nurmikoita, tai erityisesti nurmikonleikkureita ja niiden leikkaamista. (Mutta kaikkein eniten vihaan siimaleikkureita, siinä on varsinainen helvetinkone!)



Nurmikoiden tilalla kasvaa nyt valkoapilaa, niittyhumalaa, leinikkiä, ratamoa, pihasauniota ja montaa muuta ihanaa kasvia.


Osa entisistä nurmikoista on nyt niittyä. (Osa sammalkasvustoa.)



Viime vuonna olin aika ahkera ja aikaansaava ja täytin yrttirohdosvarastoni kukkuroilleen. Tänä vuonna riittääkin sitten pienten täydennyssatsien valmistus. (Sinänsä oikein hyvä, koska tänä vuonna en tunne itseäni lainkaan ahkeraksi enkä aikaansaavaksi.)


Ekat kypsät mustikat. Löysin myös pari pikkuruista kuivettunutta kanttarellia ja yhden punikkitatin. Sadetta kaivattaisiin taas.




Olis luettavana tosi mielenkiintoinen kirja, mut en ole oikein kyennyt keskittymään. Naapurista kolmatta päivää pauhaava tympeä festarimelu tekee olon hermostuneeksi ja keskittymisen vaikeaksi.


Mahtaakohan meteli hermostuttaa jo eläimiäkin. Aamulla iso parvi variksia piti hurjaa mekkalaa pihalla ja kun mentiin katsomaan, ne tappelivat keskenään verissä päin. Ennenkun kerittiin väliin yksi oli jo ehtinyt menettää henkensä. En ole koskaan ennen vastaavaa nähnyt, niin hurjaa taistelua keskellä pihaa. Mikäköhän sen aiheutti? (Voikohan melu aiheuttaa tällaista aggressiivista käytöstä?)

sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Melko autenttinen kuvakertomus viime päivien tapahtumista.




  









(Katsoin Hannibalin ja pidin siitä paljon, mut se ei ehkä ollut kaikkein terveellisintä katsottavaa ihmiselle jolla on jo muutenkin aika vaikea suhde ruokaan...)